+++ to secure your transactions use the Bitcoin Mixer Service +++

 

Nuuska

Nuuskankäyttäjällä nikotiini imeytyy hieman hitaammin kuin tupakoitsijalla, mutta veren nikotiinipitoisuus pysyy koholla kauemmin. Syy tähän on nikotiinin vähittäin tapahtuva vapautuminen suun limakalvon kudoksista sekä nielun nikotiinin absorptiosta. Keskivertonuuskaaja saa elimistöönsä päivittäin saman nikotiinimäärän kuin 20 savukkeesta.

Nuuskan sisältämistä kemikaaleista 28:lla on syöpää aiheuttavia ominaisuuksia. Nuuska sisältää tupakkaspesifisiä nitrosamineja (TSNA) jotka ovat elinspesifisiä prokarsinogeeneja ja aiheuttavat näin kasvaimia tietyissä elimissä annostustavasta riippumatta. TSNA-pitoisuudet ovat korkeammat yhdysvaltalaisessa nuuskassa, mutta ero pohjoismaalaiseen nuuskaan on pienentynyt viime vuosina. Tutkimukset nuuskan aiheuttamasta suusyöpäriskistä ovat ristiriitaisia.

Nuuskan haitallisten aineiden vaikutukset näkyvät selkeimmin suuontelossa ja nielun alueella. Yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa todettiin ruskeita värjäytymiä hampaissa nuuskan käyttökohdan läheisyydessä 30 %:lla käyttäjissä. Nuuskassa on todettu kovia hiukkasia, jotka voivat kuluttaa hampaiden purupintoja pitkäaikaisen nuuskankäytön seurauksena. Tutkimustiedot nuuskankäytön vaikutuksesta kariekseen eivät ole yksiselitteisiä. Ienvetäytymiä esiintyy yli 20 % irtonuuskan käyttäjistä ja 3 %:lla annosnuuskan käyttäjistä. Ienvetäytymät syntyvät nuuskan aiheuttaman mekaanisen ärsytyksen ja kemiallisten aineiden vaikutuksesta. Suun limakalvon valkoisia sarveistumia esiintyy yli puolella nuuskaajista.

Suomen Hammaslääkäriliitto on valmistellut mittavan tietopaketin nuuskan terveysvaikutuksista. www.hammasll.fi